Blogi
9.1.2024 - Katja Kytölä
Vertaistuen voima
Moni meistä varmasti kokee helpotusta puhuttuaan huolistaan jonkun ystävän tai perheenjäsenen kanssa.
Puhuminen auttaa; se jäsentää mielen sisäistä kaaosta ja toisen ihmisen kanssa voi pohtia ratkaisuakin huolen aiheeseen. Joitakin ihmisiä auttaa kirjoittaminen, mieltä painavan asian järjestäminen paperille lauseiksi. On ihanaa, että ihmisillä on erilaisia keinoja käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan. Joskus kuitenkin asian käsittely tuntuu jäävän vaillinaiseksi, jos kuulija ei täysin ymmärrä, mistä toinen puhuu.
Vertaistuki on siitä oiva tukimuoto, että kuulija on kokenut jotain samankaltaista kuin itse ja selviytynyt tai selviytymässä siitä. Pääsee kuulemaan, ettei se, mitä itse on kokenut, olekaan poikkeuksellista tai asia, minkä yli ei voisi päästä. Olen kuullut ihmisten kertovan, kuinka helpottuneita he ovat olleet kuullessaan jonkun toisen käyneen samanlaisen polun, jota itse käy. Toinen saattaa osata esimerkiksi sanoittaa koettua paremmin ja näin saa itsekin sanoja asialle, joka voi tuntua vain pahalta möykyltä sisimmässä. Mutta ennen kaikkea vertaistuesta saa toivoa. Tuo toinen on selviytynyt noin vaikeista asioista – miksen minäkin selviytyisi. Kuulee myös, mikä on toista auttanut ja sitä voi kokeilla sitten itsekin. Vertaistukiryhmässä tulee
kuulluksi ja ymmärretyksi – muut tietävät, mistä puhun. Minut hyväksytään ja minua uskotaan.
Lähisuhdeväkivallan ollessa niin yleistä, ystäväporukassa voi monesti olla jo oma vertaistukiryhmä koossa. Läheisten ystävien kesken uskaltaa sanoa suoraan, mitä ajattelee ja paljastaa heikoimmatkin kohtansa. Se, että vertaistukiryhmää ohjataan ammatillisesti, tuo struktuuria aiheen käsittelylle. Aiheesta puhuminen on rajattua ajallisesti, ettei kukaan humpsahda liian syvälle tummiin vesiin liian pitkäksi aikaa. Pysytellään sietoikkunassa. Ammatillisesti ohjatussa vertaistukiryhmässä ei koskaan vertailla kokemuksia tai mässäillä
väkivallan graaviudella tai yksityiskohdilla. Vaikka vaikeista kokemuksista saa puhua avoimesti, suuntana on toipuminen. Ohjaaja myös huolehtii siitä, että kaikilla on hyvä olla ryhmässä, kaikki saavat puheenvuoron, mutta kenenkään ei ole pakko avautua sen enempää, kun haluaa. Toisen kertomuksen kuulemisen
aiheuttamista tunteista saa puhua, mutta kenenkään kokemusta ja kertomusta ei kyseenalaisteta, vaan kunnioitetaan jokaisen yksilöllistä tapaa kokea ja kertoa. Ohjaaja huolehtii ryhmän psykologisesta turvallisuudesta ja säätelee tilanteen tunnelmaa. Ammatillisesti ohjattua vertaistukiryhmää vetää
koulutettu alan ammattilainen ja ryhmä on ehdottoman luottamuksellinen. Ammatillinen ohjaus lisää vertaistukiryhmän laatua.
Ihmisen muutoksen tekemistä on tutkittu ja yksi sitä edistävä tekijä on ulkopuolelta saatu tuki. Vertaistukiryhmiä ohjatessa on ihanaa nähdä, kuinka ennestään toisiaan tuntemattomat ihmiset kannustavat lempeydellä toisiaan ja osoittavat tukensa niin sanoin kuin eleinkin. Ihminen tutkimusten mukaan todennäköisemmin tekee jonkin asian, kun sen on luvannut toiselle ihmiselle. Näin ammatillisesti
ohjatussa ryhmässä yhteisesti sovituista askeleista toipumisen tai väkivallasta irtaantumisen suuntaan on helpompi pitää kiinni. Kun ryhmä kokoontuu säännöllisesti, vaikeina hetkinä voi auttaa sen muistaminen, että pian pääsee taas juttelemaan aiheesta muiden kanssa. Sekin tuntuu yleensä hyvältä, kun tietää voivansa auttaa muita kertomalla omastaan.
Joskus ihminen pohtii, onko valmis osallistumaan vertaistukiryhmään. On yksilöllistä, mikä auttaa ketäkin ja missä vaiheessa. Joku kokee vertaistukiryhmän ainoana itselleen sopivana tukimuotona juuri siksi, että sen ”terapiahetken” voi jakaa muiden kanssa. Joku haluaa käydä ensin yksilöterapian ennen kuin on valmis ryhmässä puhumaan kokemuksistaan. Ei ole yhtä oikeaa hetkeä tai tapaa ja jos oma tilanne askarruttaa, kannattaa asiasta keskustella terapeutin tai ryhmän ohjaajan kanssa. Jokainen ansaitsee tukea ja kannustusta.
Ratkaisukeskeistä terapiaa lähisuhdeväkivallan kokemuksiin
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla voi olla vaikeita traumoja ja valtavasti käsittelemättömiä asioita. Voi olla, ettei väkivaltaa kokenut ihminen ole koskaan voinut kertoa kenellekään, mitä kaikkea on joutunut käymään läpi. Hän on saattanut elää vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä paineen alla ja joutuen muokkaamaan itseään sekä omaa tapaansa toimia. Hän on voinut joutua kaivamaan syvimmät tunteensa ”maan alle” jaksaakseen sen kaiken tai osa kokemuksista voi olla muistinkin ulottumattomissa. Kaikilla lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla ei tietysti ole tällainen tilanne. Kokija saattaa omata hyvän resilienssin ja pystyvyyden tunteen vaikeidenkin koettelemusten keskellä. Hän on voinut puhua kokemuksistaan ja tunteistaan ystävilleen tai kirjoittaa päiväkirjaa. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa tapa käsitellä vaikeuksiaan, joten yhtä oikeaa terapiamuotoakaan ei ole olemassa lähisuhdeväkivaltakokemuksiin. Tiedetään, että osa väkivaltaa kokeneista ihmisistä ei koskaan tarvitse ulkopuolista apua toipuakseen kokemuksistaan. Osa taas voi tarvita pitkäkestoista systemaattista traumapsykoterapiaa ja jollekin sopii se, että hän käy muutaman kerran keskustelutuessa, vaikka turvakodilla. Itse väkivaltatyön asiantuntijana suosittelen väkivaltaa kokenutta käymään ammattilaisen kanssa keskustelemassa siitä, minkälainen tuki tai terapiasuuntaus juuri hänelle sopisi. Väkivallalla on vaikutuksia sitä kokeneeseen henkilöön ja vaikutuksia ei välttämättä osaa itse arvioida tai ne voivat nousta pintaan vuosienkin päästä. On myös selviytymisen näkökulmasta tärkeää, että koetut asiat saavat jonkinlaisen narratiivin eli johdonmukaisen tarinan omassa mielessä.
Ratkaisukeskeinen terapia sopii kaikille eikä se vahingoita ketään. Ratkaisukeskeinen terapia ymmärretään joskus terapiaksi, jonka ideana on etsiä ratkaisuja johonkin vaikeaan tilanteeseen. Osuvampi nimitys on itseasiassa voimavarakeskeinen terapia, koska terapia keskittyy toivotun tilanteen saavuttamiseksi kaikkien omien voimavarojen hyötykäyttöön saamiseen. Ratkaisukeskeisessä terapiassa ajatellaan, että ongelma on ongelma, eikä sitä juuri siksi ole syytä tarkastella enempää, emmehän halua lisää sitä. Keskitytään siihen, mikä toimii ja sen lisäämiseen. Olen tehnyt vuosia ratkaisukeskeistä terapiaa väkivaltaa kokeneiden kanssa. Mitä siellä sitten tapahtuu? Ihan ensin lähdetään liikkeelle tilannekartoituksesta ja pyritään ymmärtämään mahdollisimman tarkasti asiakkaan sen hetkinen elämäntilanne. Ongelmistakin saa puhua, se usein auttaa jäsentämään tilannetta ja se, mitä on meneillään, hahmottuu itsellekin selkeämmäksi. Erityisesti väkivaltaa kokeneille on hyödyllistä saada nimiä sille, mitä on kokenut tai kokee, koska väkivalta voi tuntua hyvinkin epämääräiseltä. Jokaisella on myös oikeus tuulettaa tunteitaan ja ajatuksiaan ulos. Itselleni ammattilaisena on tärkeää myös kuulla väkivallasta siksi, että pystyn arvioimaan asiakkaan sen hetkistä turvallisuutta. Turvallisuus voi olla joskus kokijalle illuusio, jolloin turvallisuuden pystyy arvioimaan objektiivisesti vain ulkopuolelta.
Ratkaisukeskeisessä terapiassa aletaan piankin hahmottelemaan sitä, mitä kohti asiakas haluaisi elämänsä kulkevan. Tässä apuna voidaan käyttää ihmekysymystä. Ihmekysymys etsii sellaista tilannetta, jossa asiakkaan ongelma on poissa ja paras mahdollinen tapahtunut ilman ehtoja tai rajoituksia. Asteikkoharjoituksen avulla taas voidaan selvittää, missä kohtaa ollaan suhteessa tätä ihannetilannetta ja kuinka on päästy nykyhetkeen ja mitkä olisivat seuraavia askeleita eteenpäin. Selviytymiskysymys puolestaan etsii asiakkaan taitoja, selviytymiskeinoja, pystyvyyttä ja voimavaroja, joita käyttämällä hän on selviytynyt väkivallasta. Pohditaan yhdessä, kuinka niitä voisi jalostaa ja mitä se kaikki tarkoittaisi käytännössä.
Terapian edetessä seuraan aina turvallisuuden toteutumista. Usein asiakas myös kiinnittyy ajatuksissaan tekijään ja pohtii tämän motiiveja, lapsuutta, tavoitteita jne. mikä ei ole asiakkaan oman toipumisen kannalta relevanttia. Moni haluaa ymmärtää ja olla selvillä mahdollisesta uhasta. Ihmekysymyksen vastaus väkivaltaa kokeneella on usein se, ettei väkivaltaa enää olisi. Fokus terapiatyöskentelyssä on kuitenkin käännettävä asiakkaaseen itseensä: Väkivalta ei ole hänen syynsä tai hänen hallinnassaan. Hän ei voi aiheuttaa tai estää sitä tapahtumasta. Keskitytään siihen, mihin on mahdollista vaikuttaa itse. Väkivaltaa kokeneella tunteet vaihtelevat paljon ja erityisesti irtaantuessa nousee voimakkaita tunteita. Terapiassa ei koskaan ole kiire ja takapakit kuuluvat asiaan. Tunteita käsitellään purkamalla niiden takana olevia ajatuksia ja tarpeita. Irtaantumisprosessiin kuuluu surutyön tekemistä, pelon, häpeän ja syyllisyyden tunteiden käsittelyä, mutta yhtä lailla toivon herättelyä, lisääntyvän ilon ja rauhan vahvistamista. Jokainen asiakas myös itse rakentaa oman tarinansa ja on hänen vallassaan se, minkälainen tarinasta tulee. Onko se kauhutarina vai selviytymistarina? Onko tarinalla onnellinen loppu? Ratkaisukeskeisessä terapiassa ajatellaan olevan kolme selviytymisen vaihetta. Ensimmäinen vaihe on uhri(us). Tässä vaiheessa väkivaltaa kokenut tunnistaa olevansa väkivallan uhri, eli ettei väkivalta ole ollut hänen syytänsä, mikä ei kokijoilla ole aina itsestään selvää. Koettu väkivalta, koko suhteen dynamiikka ja väkivallan syklisyys saa sanoja ja kokijalle selkenee, mistä oikeastaan on ollut kysymys ja miksi olo on ollut niin paha. Käydään läpi myös hänen oikeuksiaan ja sitä, ettei hänen tarvitse olla uhri, jolloin seuraava vaihe onkin selviytyjä. Itse hahmotan jokaisen vastaanotolleni tulevan olevan jo selviytyjä. Hän ei ole juuri sillä hetkellä, kun tapaamme, väkivallan alla, vaan luonani turvassa. Hän on varannut ajan ja tullut vastaanotolle.
Julkisuudessa puhutaan väkivallasta selviytyjistä, mutta ratkaisukeskeisessä maailmassa selviytymisen ultimaattisin vaihe on kukoistaja (kukoistus). Koska selviytyjä on selviytyjä jostakin ja silloin selviytyjän identiteetti määrittyy tuon kyseisen kokemuksen kautta ”Olen väkivallasta selviytyjä”. Kukoistaja puolestaan pääsee täyteen kukoistukseensa, jolloin koetulla ei ole enää mitään merkitystä sen hetken ja tulevaisuuden kannalta. Identiteetti muodostuu ihan muista asioista. Väkivalta historiassa ei tietenkään katoa minnekään, mutta se on hyväksytty osaksi omaa elämänhistoriaa. Itse väkivaltaa ei tarvitse hyväksyä, ja joku käyttääkin mieluummin sanaa tunnustaa. Tunnustetaan tai hyväksytään se faktana, että näin minulle on käynyt, se on taakse jäänyttä elämää eikä vaikuta tässä hetkessä elämään enää mitenkään. Ihminen itse tekee omia valintojaan, ilman, että ajattelee, ettei voi tehdä jotain asiaa, koska on kokenut väkivaltaa. Se on myös omasta elämästä vastuun ottamista ja vallan syrjäyttämistä pahan tekijältä.
Blogi julkaistu alunperin We Encourage -blogissa.
Aina tämä tapahtuu minulle!
Aina olen kaikissa suhteissani tullut petetyksi. Mikään ei koskaan onnistu ja tulen koko elämäni roikkumaan vääränlaisissa suhteissa. Miellytän muita omalla kustannuksellani enkä osaa vetää rajoja – enhän edes tiedä, missä ne kulkevat. Suostun suhteissa asioihin, joista en pidä, ettei minua hylättäisi taas. Vaikka se tarkoittaisi sitoutumattomuutta toisen taholta. Vaikka toinen olisi kuin tuuliviiri ja kanssani vain silloin, kun hän tarvitsee läheisyyttä. Tätä enempää minun ei ole mahdollista saada, en ole enemmän arvoinen.
Tässä kuuluvat aika vahvat uskomukset ja ajatusvääristymät. Negatiiviset kokemukset vahvistavat negatiivista ajattelua. Vaikka järki sanoisi, että jokainen ansaitsee rakkautta, huolenpitoa ja turvaa, tunteet vetävät toiseen suuntaan. Se ei ehkä koskekaan juuri minua. Silloin mieli voi lähteä hakemaan lisätodisteita sille, ettei muka olisi kaiken hyvän arvoinen. Mitä tehdä, jotta voisi kääntää ajatuksiaan ja tunteitaan kohti paremman odottamista ja jopa vaatimista?
Ensin on hyvä ymmärtää, että oma ajatus ei ole absoluuttinen totuus. Vaikka olisikin tullut petetyksi kaikissa aiemmissa suhteissa, se ei sadan prosentin varmuudella ennusta sitä, että tulisi petetyksi tulevissakin suhteissa. Sanotaan, että se, mitä katsoo, lisääntyy. Evoluution seurauksena mielemme kiinnittyy herkästi negatiivisiin asioihin. Kun ihmislaji eli luonnon armoilla ja joutui hengissä pysyäkseen selviytymään vaarallisista tilanteista, täytyi olla hereillä uhkien varalta. Tämä on säilynyt meissä ihmisissä. Negatiivisen huomaaminen on siis normaalia eikä itseään tarvitse syyllistää siitä. Ihan kaikessa ei kuitenkaan ole elämästä ja kuolemasta kysymys. Voi yrittää tarkastella tilanteita laajemmin ja huomioida positiivisiakin asioita. Toki, jos odotus on, että tulee huonosti kohdelluksi parisuhteessa, tyytyykin suhteeseen, jossa huomaa epämiellyttäviä piirteitä. Väkivaltatyön ammattilaisena tiedän, kuinka helppoa noita merkkejä on selitellä pois. Mutta, entä jos pysähtyisi pohtimaan, haluaako vastaavanlaista kokea jatkossakin omassa suhteessaan?
Omien rajojen etsiminen ja vetäminen on yllättävän monelle vaikeaa. Töissä ylisuoritetaan, opinnoissa hiotaan kohti parasta arvosanaa, sosiaalisessa elämässä suostutaan juomaan viiniä yömyöhään, vaikka haluaisi jo nukkumaan ja freesin seuraavan päivän. Erityisesti väkivaltaisessa suhteessa elävällä rajat ovat hämärtyneet. Omien rajojen etsiskelyyn paras kompassi on oma olo. Se kertoo meille ihmisille, mikä on meille hyväksi ja mistä ei seuraa hyvää. Jos jokin asia vie esimerkiksi yöunet tai rauhallisen mielen, kaikki ei ole kunnossa. Jos suhde sekä siihen liittyvät huolet täyttävät koko elämän ja ajatukset jatkuvasti, kaikki ei ole kunnossa. Näin voi rakentaa itselleen indikaattoreita, jolloin tietää rajojensa ylittyvän. Jos rajojen vetämisen hintana on hylkääminen, eikö sen pitäisi olla hyvä asia? Silloin on vapaa terveempää ihmissuhdetta varten. Silloin on vapaa itseään ja omaa hyvinvointiaan varten.
Jos ajatukset lähtevät viemään väärään suuntaan, voi miettiä, mitkä tosiasiat puoltavat kyseistä asiaa. Mitkä taas tukevat sitä seikkaa, ettei asia olisikaan niin? Mikä voisi olla vaihtoehtoinen ajatus? Onko se yhtä validi – vai kenties validimpi? Esimerkki: Kumppanini viestittelee jatkuvasti eikä kerro minulle mitä ja kenen kanssa. Ajatus väärään suuntaan: Hänellä on toinen ja hän viestittelee tämän kanssa. Hän suunnittelee pettämistä ja varmaan onkin jo pettänyt. Tulen jälleen jäämään yksin. Seis! Tutki tosiseikkoja. Tiedätkö varmuudella, että hän viestittää toiselle? Mikä voisi olla vaihtoehtoinen ajatus? Hän viestittelee työvuorojen vaihtamisesta ja on niin ärsyyntynyt asiasta, ettei jaksa edes sanoa siitä sinulle.
Tutki tosiseikkoja- ohjeeni ei tietenkään sisällä toisen puhelimen ratsaamista. Se on väkivaltaa toista kohtaan ja hälyttävää on se, että edes harkitsisi sellaista. Itse henkilökohtaisesti pidän loukkaavana edes sen kysymistä, kenelle viestittää. Jokaisella on vapaus viestittää, kenelle haluaa ilman, että siitä täytyy raportoida kenellekään. Suhteessa merkittävää on tunne siitä, että toinen suojelee suhdetta ja on suhteessa vapaasta tahdostaan.
Yksi asia, jota voi myös tehdä, on kiitollisuuden lisääminen ja hyvien asioiden huomioiminen omassa elämässään. Kun huomaa jonkin asian positiiviset vaikutukset, sitä kannattaa lisätä. Tee sitä, mikä toimii oman hyvinvoinnin näkökulmasta. Mieltä voi harjoittaa ja uusia asioita oppia. Jos on tottunut pessimistiseen ja negatiiviseen ajatteluun, voisi olla hyvä idea vaikka kahden viikon ajan päivittäin listata asioita, joista on kiitollinen tai joista on iloinnut. Itsensä kanssa joutuu kuitenkin loppuelämänsä viettämään, niin haluaako viettää sen valittaen ja itsesäälissä vai ollen tyytyväinen – se on loppujen lopuksi omissa käsissämme.
Hyvää ystävänpäivää (senkin lehmä)!
Onko ystävyyssuhteessa tapahtuva väkivalta lähisuhdeväkivaltaa? Monessa lähisuhdeväkivaltaan keskittyvässä palvelussa ystävyyssuhde rajataan lähisuhteen määritelmän ulkopuolelle. Kuitenkin ystävyyssuhde voi olla elämän pisimpiä ja läheisimpiä ihmissuhteita. Ystävät usein tuntevat toisensa jopa paremmin kuin seurustelukumppani tai puoliso. Ystävälle jaetaan kaikki, jopa parisuhteeseen liittyviä asioita. Omalla kohdallani läheisimmät ystävyyssuhteeni ovat syntyneet reippaasti alle kouluikäisenä ja olleet elämän mittainen tuki ja turva. Pidämme toisiamme sisaruksinamme, kasvoimmehan yhdessä aikuisuuteen. Jos oma ystäväni olisi minua kohtaan väkivaltainen, se olisi valtava tragedia. Kuitenkaan en saisi siihen laissa määriteltyä lähisuhdeväkivallasta aiheutuvaa tuen tarvetta vastaavaa apua.
Erityisesti nuoruudessa ystävyyssuhde voi olla kaikkein tärkein ihmissuhde. Se on kehityksellisesti normaalia, kun nuori alkaa suuntautua perhesuhteiden sijaan perheen ulkopuolelle vertaisten maailmaan. Ystävyyssuhde ravitsee itsetuntoa, ohjaa kasvun ja kehityksen suuntaa, auttaa reflektoimaan omaa sisäistä maailmaa, opettaa vuorovaikutustaitoja sekä sitä mikä on oikein jamikä väärin kaveriporukoissa. Nuori voi olla riippuvainen ystävästään ja jättää vaikka menemättä kouluun, jos ystävä on sairas. Ystävän sanoilla ja teoilla on valtavan suuri painoarvo. Aivan kuten pieni lapsi kasvaa itsekseen sen mukaan millaisen peilin omassa vanhemmassaan näkee, nuoren peili on ystävä. Ystävällä on näin myös valta murskata tuo kaikki orastavassa identiteetissä.
Ystävyyssuhteissa tapahtuu väkivaltaa. Ystävä voi määritellä, millaisia vaatteita toinen saa käyttää, millainen kampaus on sallittu, mitä syödä, miten puhua, kenen kanssa saa olla ja kenen kanssa ei – jopa mihin lähteä opiskelemaan. Ystävyyssuhteissa on mustasukkaisuutta, joka johtaa pahimmillaan siihen, että viestit on näytettävä ystävälle. On oltava valmis raportoimaan ystävälle, kenen kanssa viestitteli Whatsappissa ollessaan paikalla, vaikka ei juuri kyseiselle ystävälle viestittänyt. Eli samaa, jota tapahtuu parisuhdeväkivallassakin. Ystävä voi lytätä hyvinkin raa´asti toisen valintoja ja haukkumasanat eivät mitään lieviä ole. Ystävä voi olla myös fyysisesti väkivaltainen, vaikka monesti ystävyyssuhteissa tapahtuvan väkivallan ajatellaan olevan henkistä kiusaamista, mitä se valitettavasti onkin myös.
Ostrakismi on termi, joka tarkoittaa sosiaalista eristämistä ja toisen näkymättömäksi tekemistä. Ystävän sanoihin, viesteihin, puheluihin tai lähestymisyrityksiin ei reagoida millään lailla. Se sattuu samalla lailla kuin fyysinen kipu. Jo pienet lapset päiväkodissa voivat jättää ystävän leikkien ulkopuolelle. Tutkimuksissa on havaittu jo 3- vuotiaiden lasten osaavan kiusata toisiaan. Henkinen väkivalta ystävyyssuhteessa voi olla hyvin hienovaraista, jota joku muu ei välttämättä huomaakaan. Se voi olla eleissä, ilmeissä ja rivien välissä. Ostrakismi johtaa arvottomuuden kokemukseen ja jopa tunnelmaan siitä, onko edes olemassa, kun kukaan ei näe. Yksinäisyys astuu isona, tummana ja hallitsevana mukaan elämään. Teini-iässä kaveriporukat voivat yhteisellä päätöksellä aiheuttaa ystävälle sosiaalisen kuoleman. Myös todellisen kuoleman – näistä ikävä kyllä sitten luemme mediasta.
Ystävän tekemästä väkivallasta on yhtä vaikeaa kertoa, kuin muunkin läheisen ihmisen tekemästä väkivallasta. Lapsella ei välttämättä ole edes sanoja sille ja nuori ei halua huolestuttaa vanhempiaan. Työssä käyvät vanhemmat ovat tänä päivänä yhä stressaantuneempia, minkä nuori näkee eikä itse halua lisätä oman vanhempansa kantamaa taakkaa. Aikuisenakin ystävän tekemää väkivaltaa siedetään pitkään. Voi olla, että oman elämän muiden haasteiden myötä oppii huomaamaan myös tällä elämänalueella olevia ongelmia. Terapiassa olen nähnyt ihmisen henkisen kasvun ja kehityksen myötä tunnistaneen epäterveitä, satuttavia ihmissuhteita ja alkaneen vetää rajaa niille. Ja kun ei enää hyväksykään huonoa käytöstä tai väkivaltaa pitkäaikaiselta ystävältään, ystävät pitävät kummallisena. Niinpä niin, kiusaajan näkökulmasta tämä tervehtyvä ystävä toimii väärin. Miksi et enää soita minulle tai kutsu minua käymään? Väkivaltaa kokenut toivoo lähes aina, että tekijä ymmärtäisi, mitä on tehnyt. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tilanteen perkaaminen ei ole väkivaltaa kokeneen vastuulla. Hän on jo täystyöllistetty omassa toipumisessaan.
Hyvinpitelyyn ovat lämpimästi tervetulleita myös ystävyyssuhteissaan väkivaltaa kokeneet – tai tehneet. Ala-asteen ensimmäisillä luokilla ollessani tönäisin koulukaverini ojaan. Isäni vei minut samana iltana heidän kotiinsa pyytämään anteeksi tältä lapselta. Siitä huolimatta vielä yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin minulla on siitä huono omatunto ja syyllinen olo. En tietenkään enää ruoski itseäni siitä, mutta tiedän monen muun ruoskivan vastaavanlaisista teoistaan itseään. Jossain kohtaa voi itsekin antaa itselleen anteeksi ja pyrkiä olemaan parempi ystävä.
Hyvä ystävyyssuhde on ravitseva, kehittyvä, tasa-arvoinen, keskusteleva ja lämmin. Molemmat hyväksyvät toisensa täysin sellaisena kuin tämä on. Kaikesta uskaltaa jutella ystävälle ja tietää saavansa aina tukea toiselta – vaikka keskellä yötä tai vaikka satojen kilometrien päästä. Ystävät voivat olla eri mieltä asioista ja tehdä ihan vastakkaisiakin elämänvalintoja, silti he seisovat toistensa rinnalla järkkymättä. Nuorena vasta harjoitellaan ihmissuhteitakin ja saatetaan hieman horjahtaa. Silti ketään ei ole koskaan lupa satuttaa.
Jos koet väkivaltaa ystävyyssuhteessasi, älä epäröi ottaa yhteyttä Hyvinpitelyyn. Me kuuntelemme sinua ja tarinaasi, me uskomme sinua ja mietimme kanssasi, mitä tehdä. Me tuemme sinua toipumaan kokemuksistasi. Sinäkin tarvitset ystävän, joka välittää sinusta. Mietitään yhdessä, kuinka löytää sellainen elämääsi. Hyvää ystävänpäivää, sinä olet tärkeä!
PiNK POWER!
Millainen brändi Hyvinpitelystä on rakentumassa ja millaisia mielikuvia yrityksestämme on jo syntynyt? Mitkä asiat lopulta vaikuttavat ihmisten mielissä syntyvään brändiin? Brändi koostuu yrityksen aineettomista ja aineellisista tekijöistä, mm. nimestä, maineesta, arvoista, palveluista, laadusta, visuaalisesta ilmeestä, sekä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kokemuksista, ajatuksista, odotuksista ja mielikuvista.
Saimme tärkeää apua aloittaessamme brändi-identiteettimme luomista, kun Jutta Kivilompolo suunnitteli ja toteutti yrityksemme logon sekä visuaalisen ilmeen Hyvinpitely-kuoseineen. Kuosissamme näkyvät teemat ovat rohkeus, vapaus, turva ja kauneus. Näitä asioita haluamme asiakkaillemme palveluillamme tarjota ja välittää, toivottavasti siinä onnistuen.
Hyvinpitelyn brändivärit ovat melko pastellisia ja helposti lähestyttäviä sävyjä: vaaleanpunainen, turkoosi, vaaleansininen, vaaleanvihreä ja laventeli. Vaaleanpunainen on ihan tietoinen, toisten mukaan riskiksikin luonnehdittu valinta. Vaaleanpunainen on valtavirtakulttuurissamme monen mielissä edelleen sukupuolittunut. Vaaleanpunaiseen näkee usein liitettävän ominaisuuksia ja sanoja, kuten hempeä, lempeä, herkkä, rauhallinen, pehmeä, intiimi, lapsellinen ja feminiininen. Historia on osoittanut, että feminiiniseksi tai maskuliiniseksi mielletyt asiat muuttuvat aikojen saatossa. Vaaleanpunaista on pidetty 1800-luvulla maskuliinisena värinä ja tyttömäisyys pinkkiin on liitetty vasta 1930–1940-luvuilla. Välillä vaaleanpunainen on valjastettu näiden mielleyhtymien vuoksi väheksynnän voimaksi. Tällä vuosituhannella olen törmännyt näkemyksiin, että vaaleanpunainen on aktivismin väri ja sitä käytetään, kun halutaan kapinoida liian ahtaita normeja vastaan. Ihmisyyden moninaisuus on totta. Onko vaaleanpunainen muuttunut feminiinisestä feministiseksi?
Lähisuhdeväkivallasta puhutaan usein sukupuolistuneena ilmiönä. Silti väkivallan kokijana ja tekijänä voi olla sukupuolestaan riippumatta. Lähisuhdeväkivaltaa tapahtuu kaikenlaisissa perheissä, suhdemuodoissa ja yhteisöjen sisällä. Yritystämme on väkivaltateemasta huolimatta luonnehdittu sanalla söpö. Söpöttely voi tilanteesta ja sävystä riippuen olla kehumista tai vähättelyä, tytöttelyä. Käytetäänkö niin kutsuttujen pukumiesten perustamista yrityksistä tätä sanaa usein? Miksi ei? On tietysti meidän oma valintamme, ettemme tee terapeuttista ihmistyötä kovat kaulassa. Pehmeät arvot saavatkin näkyä pukeutumisessa ja brändissä. Olemme yrittäjyyden myötä saaneet opetella oman ammattiosaamisemme ohi meneviä taitoja ja se voi näkyä tietynlaisena kotikutoisuutena. Mutta mitä vaatii, että aloittelevat yrittäjät otetaan tosissaan? Laimeneeko yrityksen uskottavuus värien mukana vai paistaako vahvat arvot ja arvojen mukainen toiminta kaikkien värien alta?
Muodostamme kolmena blondina naisena yrityksen, jonka jäsenillä on kokonaiskuvassa ulkonäön lisäksi melko samankaltainen tausta. Olemme monessa asiassa etuoikeutettuja, mikä ei tarkoita, ettemme voisi ymmärtää rakenteellisia epäkohtia tai yksilöllistä kärsimystä. Onkin isompi filosofinen keskustelu, että tarvitseeko työntekijän itse olla kokenut asiaa, jossa auttaa muita. Itse ajattelen, että noita kokemuksia tärkeämpää on se, että ymmärrän, että on monia kokemuksia, joita en voi täysin ymmärtää, koska en ole niitä itse kohdannut ja elänyt. Koska vaikka olisinkin, ei oma kokemukseni välttämättä opeta mitään toisen ihmisen kokemuksesta, joka saattaa olla jotain aivan muuta, kuin omani. Esimerkiksi sukupuoli ei automaattisesti määritä, että olisi asiakkaalle sopiva työntekijä, kun taas joskus tietyssä hetkessä, sillä ominaisuudella voi olla suurikin merkitys asiakkaalle. Jollekin luottamuksen rakentuminen työntekijään voi edellyttää vertaisuutta. Olemmehan yksilöitä. Kuten terapeuttisessa työskentelyssäkin usein todetaan, ihminen on aina enemmän kuin väkivaltakokemuksensa. Ajattelen ihmisten olevan myös enemmän, kuin ominaisuutensa, joiden perusteella heitä joko suositaan tai syrjitään. Omien juurten ja lähtökohtien ymmärtäminen on tärkeää, mutta samalla, niiden ei tarvitse määrittää ihmistä lopullisesti. Mehän voimme kasvaa läpi elämän. On sanonta, että muut voi kohdata vain niin syvällisesti, kuin on kohdannut itsensä. Pidän tärkeänä, että ihmistyötä tekevät opiskelevat erilaisia aiheita, kuten vaikkapa antirasismia, ymmärtääkseen paremmin sitä, mitä eivät oman aiemman kokemusmaailmansa kautta ymmärrä. Näin opimme sensitiivisyyttä, mitä tarvitsemme, ettemme talloisi toistemme varpaille tahattomastikaan niin kovaa.
Noin kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyi elokuva Blondin kosto, Legally blonde, jossa pinkkiin pukeutuva, blondi ja pirteä, söpö California girl Elle Woods (Reese Witherspoon) rikkoi ihmisten ennakkoluuloja Harvard Law Schoolissa. Elokuva on aikansa tuotos omine ongelmallisuuksineen, mutta se muistuttaa, ettei asioista kannata tehdä liian suoria johtopäätöksiä pelkkien ulkoisten seikkojen vuoksi.
Bränditkään eivät muodostu pelkistä pinnallisista asioista, vaan ne syntyvät avoimessa ja aktiivisessa vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa. Emme voi rakentaa brändiämme yksin, vaan se rakentuu, kun toimimme yhdessä muiden kanssa ja olemme aitoja sekä uskollisia arvoillemme, missiollemme ja visiollemme. Miten brändimme erottuu ja tuo lisäarvoa? Ainakin Hyvinpitelyllä ja edellä mainitulla tavalla toimimalla pehmennetään maailman kovuutta. Hyvinpitely lisää valinnan vapautta. Perustimme Hyvinpitelyn, koska näemme sille valtavasti tarvetta. Hyvinpitely on vastavoima ja tässä ajassa vastavoimia tarvitaan.
“You must always have faith in people. And, most importantly, you must always have faith in yourself.” – Elle Woods
AINO Chatbot on Vuoden Digipalvelu 2021! Mikä ihmeen AINO työkalu?
Olemme Hyvinpitelyn perustajien kanssa tehneet väkivaltatyötä yhdessä jo ennen Hyvinpitelyä. Työn lomassa olemme jakaneet mikä meitä sosiaali- ja terveysalalla ihmetyttää, naurattaa, surettaa ja kiukuttaa. Mitä tulisi kehittää ja mitkä asiat toimivat. Muistan Katjan haaveilleen, yksityiskohtaisesti sen ominaisuuksia luetellen, tekoälytyökalusta, joka tukisi lähisuhdeväkivallan kokijaa juuri silloin, kun tarvitaan. Muistan olleeni vaikuttunut ystäväni ennakkoluulottomasta, uteliaasta ja innovatiivisestakin asenteesta tällaista ratkaisua kohtaan, sillä niin paljon alallamme yhä on vastustusta kaikkea uutta kohtaan. Myönnän, etten itsekään suhtaudu täysin varauksetta uuteen teknologiaan, robotisaatioon ja digitalisaatioon. Vaikka esimerkiksi etätapaamiset ovat jo rutiinia, niin pidän vielä sitkeästi kiinni tutusta ja turvallisesta paperikalenteristani. En halua, että automatiikka korvaa täysin ihmisiä ja epäilen, ettei tekoäly pysty tulevaisuudessakaan siihen, mikä meissä ihmisissä on ihmisyyttä. On kuitenkin monia asioita, joissa koneen kyvystä ihmistä tehokkaampaan, nopeampaan ja tasalaatuisempaan suoritukseen, on hyötyä. Tekoäly voisi paikata systeemimme aukkoja eli niitä tilanteita, joissa resursseja ei ole riittävästi.
Kun We Encouragen perustaja Anna Juusela otti meihin yhteyttä syystalvella 2020 kertoen ideastaan, AINO keinoälytyökalusta lähisuhdeväkivallan kokijoille, innostuimmekin heti ja olimme nopeasti vakuuttuneita yhteistyömme mahdollisuuksista. Anna alkoi kehittämään AINOa haastateltuaan lähisuhdeväkivallan kokijoita ja väkivaltatyön ammattilaisia. Tarve työkaluun nousi heiltä ja vahvisti Annan ideaa. Rinnalleen hän löysi monia eri aloilla toimivia vapaaehtoisia, jotka halusivat auttaa ja tehdä jotain merkityksellistä. Annalla on yrittäjyystaustansa lisäksi ihmeellinen taito verkostoitua ja löytää hänen visionsa ymmärtävät ihmiset. Anna ymmärtää terapeuttisen ja psykososiaalisen tuen ammattilaisten välttämättömyyden vastaavaa tukea tarjoavan työkalun rakentamisessa sekä tekoälyyn liittyvät riskit.
Tätä kirjoittaessa meidän ja We Encouragen yhteistä matkaa on taittunut yli vuosi. Takanamme on kymmeniä yhteisiä palavereja, tutustumista, lupaavia yhteistyökuvioita kotimaassa, Euroopassa ja Tansaniassa, vastoinkäymisiä, virstanpylväitä ja osakassopimuksen viilaamista. Noin puoli vuotta sitten saimme julkaistua ensimmäisen version AINOsta, AINO Chatbotin. AINO osaa suomea, englantia, ruotsia, swahilia sekä suomen selkokieltä. Iloitsemme siitä, että saamamme palautteen mukaan jo AINOn testiversio vastaa siihen tarpeeseen, mihin sitä halutaan edelleen kehittää. AINO on auttanut käyttäjiään tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa ja tämä osaltaan auttaa ennaltaehkäisemään lisää väkivaltaa tapahtumasta. Useat ovat kokeneet, että on helpompi avata tilannettaan ensin botille, koska heitä on vielä toistaiseksi hävettänyt tai pelottanut liikaa puhua ihmiselle. Bottiudestaan huolimatta, AINO on koettu lämpimäksi ja ihmismäiseksi.
Mitä tulevaisuuden suunnitelmia meillä on AINOn suhteen? Kehitämme AINOsta keskustelevaa eli sellaista, jolle voi kertoa huolensa, saada kertomansa perusteella asiantuntevan ja empaattisen vastauksen ja jatkaa keskustelua niin kauan, kuin tarvitsee. Nyky-ymmärryksemme mukaan tekoäly ei väsy eikä siltä lopu työaika kesken. Se pystyy auttamaan useaa kokijaa samaan aikaan. Älykkään tekoälyn rakentaminen on pitkä ja haastava prosessi, mutta olemme valmiita haasteeseen. Visiomme on, että AINO auttaa lähisuhdeväkivallan kokijoita räätälöidysti juuri silloin, kun tarvitsee ja siellä, missä tarvitaan. AINO on kuin ammatillisella tiedolla varustettu ystävä tai tukihenkilö, rinnallakulkija internetyhteyden päässä. AINO antaa ensiapuohjeita väkivallasta tai sen uhasta nousevaan ahdistukseen, vaikka keskellä yötä. AINO ohjaa paikallisiin, laadukkaisiin palveluihin. AINOn vahvuus on auttaa juuri heitä, jotka eivät uskalla vielä hakeutua palveluihin tai eivät pääse sinne kulkemaan hankalan matkan tai liikuntaesteen vuoksi. AINO voi olla joissain maissa harvoja matalan kynnyksen palveluita vähemmistöstressiä kokeville ryhmille, esimerkiksi LGBTQ+ yhteisön jäsenille, joiden lähisuhteet tietyt maat katsovat laittomiksi. AINO kohtelee lämmöllä kaikkia iästä, sukupuolesta, suuntautumisesta, uskonnosta ja kulttuurista riippumatta. AINOa voidaan kustomoida erilaisille asiakasryhmille. AINO ei kauhistele, ei tuomitse, ei vähättele, ei syyllistä, ei painosta eikä käske eroamaan.
Ohjelmisto- ja e-business ry:n myöntämä Vuoden Digipalvelu 2021 -palkinto AINO Chatbotille on meille AINOn kehittäjille todella merkityksellinen saavutus ja tärkeä tunnustus. Uskomme sen tuoman näkyvyyden olevan myös tärkeä askel kohti sellaista maailmaa, jossa lähisuhdeväkivallasta uskalletaan puhua avoimemmin.
Täällä We Encouragen blogissa englanniksi lisää tietoa psykososiaalisen tuen ammattilaisten roolista AINOn kehittämisessä.
Mitä minun on oikeus odottaa parisuhteessa?
Parisuhde on kahden kauppa, sanotaan. Kumpikin parisuhteen osapuolista on yhtä paljon vastuussa suhteen hyvinvoinnista. Parisuhde vaatii tahtoa, hoitamista, huomiota, kompromisseja ja aikaa. Parisuhteessa, jossa on väkivaltaa, nämä eivät valitettavasti toteudu. Siksi voi joskus hämärtyä se, mikä on normaalia ja mikä on oikein.
Terve ja hyvinvoiva parisuhde on turvasatama. Puolisoltaan tai kumppaniltaan saa rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa, kannustusta, tukea ja turvaa. Kaikesta mieleen juolahtavasta on helppo puhua ja yhdessä miettiä yhteisiä asioita, päätöksiä ja haaveita. Parisuhteeseen kuuluu myös vapaus. Kun on vapaa, valitsee toisen silloin aidosti ja rakkaudesta, ei kontrollin tai pakottamisen kautta. Ne eivät kuulu parisuhteeseen. Tai jos kuuluvat, ne usein tappavat rakkauden tukahduttamalla.
Myös ihmisoikeuksien toteutuminen on luonnollinen osa tervettä parisuhdetta. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen niin henkisesti, fyysisesti kuin seksuaalisestikin. Tämä tarkoittaa sitä, että minkäänlaisiin tekoihin, joihin itse ei halua ryhtyä, ei tarvitse ryhtyä. Ketään ei saa haukkua, mitätöidä, alistaa, syytellä, uhata, manipuloida. Ketään ei saa satuttaa millään lailla, ei tönäistä, estää kulkemista, läpsiä, lyödä, potkia tai pelotella esimerkiksi tavaroita heittämällä tai rikkomalla. Kenenkään turvallisuutta ei saa vaarantaa esimerkiksi kaahaamalla autolla.
Jokaisella on oikeus omaan rahaan, omiin tuloihin, päätäntävaltaan yhteisestä taloudesta, työssä käyntiin tai opiskeluun. Jokaisella on oikeus sairastaa ja terveessä parisuhteessa niinä aikoina kumppani ottaakin enemmän vastuuta kodista ja perheestä ja huolehtii, että toinen saa levätä. Jokaisella on oikeus omiin ystäviin, työtovereihin, sukulaisiin ja tuttuihin. Heidän kanssaan käytyjä keskusteluja ei tarvitse kertoa puolisolleen. Heidän kanssaan saa käydä ulkona, harrastamassa ja naapureiden kanssa on lupa jutella.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja omiin ajatuksiin, omiin tunteisiin. Yhteisten lasten kasvattaminen on yhteinen työmaa. Heidän kulunsa ovat yhteisiä, heidän kuljettamisensa, terveydenhoito, päivähoito ja koulu ovat molempien vanhempien yhteinen asia. Jokaisella on oikeus omaan uskontoon, sen harjoittamiseen ja maailmankatsomukseen. Jokaisella on oikeus uneen, hygieniaan ja ruokaan.
Parisuhteessa on normaalia myös riidellä ja olla eri mieltä, mutta valta suhteessa pysyy silti tasapainossa. Kumpikaan ei jyrää toista eikä riita tai oma mielipide pahenna riitaa. Asioista sovitaan rakentavassa hengessä. Oma kumppani ei ole itseä varten eikä itse ole toista varten. Yhdessä ollaan siksi, kun halutaan olla yhdessä, yhdessä on hyvä olla.
Jos tämä herättää ajatuksia, tai nämä asiat eivät toteudu sinun parisuhteessasi, voisi olla hyvä ottaa asia puheeksi oman kumppanin kanssa. Mikäli se pelottaa tai ei ole mahdollista, kannattaa kääntyä ystävän tai ammattilaisen puoleen. Nämä aiheet ovat tuttuja Hyvinpitelyn asiantuntijoille ja autamme mielellämme pohdinnoissasi.
Yrityksemme arvot
Yrityksen tai muun organisaation arvot liittyvät työn ammattieettisiin periaatteisiin. Ne luovat yrityksen sisäistä kulttuuria ja ohjaavat yrityksen ja sen sisällä toimivien ihmisten valintoja myös silloin, kun esimerkiksi laki ei tarkkaan määritä mitä pitäisi tehdä. Arvot kertovat yrityksen johtamisesta, työyhteisön tavasta tehdä työtä sekä asettavat työlle päämääriä - ainakin silloin, kun ne ovat yritykselle enemmän, kuin päälle liimattuja tai kaukaisia latteuksia.
Toimintaperiaatteet puolestaan kuvaavat yrityksen jokapäiväisen toiminnan tavoitteita sekä asiakkaan asemaa. Näin ollen arvot ja toimintaperiaatteet muodostavat yrityksen selkärangan, joka kannattelee yritystä sen mission mukaisessa strategiassa, kohti yrityksen visiota. Yritykselle aidot arvot näkyvät kaikessa sen toiminnassa ja ehkä siksi niistä ei aina ole tarpeellista kertoa erikseen. Jos yritys on kuitenkin viestinyt arvoistaan läpinäkyvästi, voivat asiakkaat ja yhteistyökumppanit itse arvioida, miten ne yrityksen toiminnassa näkyvät ja vaatia yritykseltä arvojensa mukaista toimintaa.
Hyvinpitelyn arvoja ovat vastuullisuus ja ”HOIVA”:
Hyvinvointi – Edistämme yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä terveyttä yrityksemme toiminnalla.
Oppiminen – Pidämme ammattitaitoamme yllä, pyrimme oppimaan lisää, seuraamme aikaamme ja kouluttaudumme sekä tuotamme psykoedukaatiota asiakkaillemme. Uskomme muutoksen mahdollisuuteen. Katsomme oppimisen mahdollistavan toisen arvomme, asiantuntijuuden kehittymistä.
Ihmisoikeudet – Tunnustamme yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja sitoudumme noudattamaan ja edistämään niitä toiminnassamme.
Väkivallattomuus – Sitoudumme kaikessa toiminnassamme väkivallattomuuteen niin työyhteisön sisällä kuin suhteessa asiakkaisiin. Emme kohtaamisillamme tai muulla toiminnallamme halua vahvistaa väkivaltaisia toimintamalleja, vaan tunnistaa niitä ja purkaa niitä. Hyvinpitelyn palvelut ovat vapaaehtoisia eikä asiakkaita pakoteta. Väkivallattomuus ja ammatillinen, arvostava kohtaaminen ovat välttämättömyyksiä turvallisuuden ja luottamuksen luomiseksi.
Asiantuntijuus – Meillä on vuosien kokemus ja osaamista väkivaltatyöstä ja tahtotila jatkaa edelleen oppimistamme vuorovaikutuksessa, etsimällä tietoa, verkostoitumalla ja tekemällä lähisuhdeväkivaltatyötä. Asiantuntijuuteen kuuluu ammatillisuus. Keräämme aktiivisesti palautetta toiminnastamme ja pyrimme kehittymään saadun palautteen perusteella. Asiantuntijuus auttaa tunnistamaan virheitä ja välttämään niitä.
Vastuullisuus yrityksessämme tarkoittaa sitä, että pyrimme toimimaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Yrityksemme haitallisia ympäristövaikutuksia on pyritty minimoimaan: Jaetun toimitilan sisustus on pääosin kierrätystuotteista, turhaa mainosmateriaa ja tulostusta vältetään, jätteet kierrätetään ja etätapaamisten mahdollisuus vähentää matkustuksesta aiheutuvia päästöjä. Huolehdimme sosiaalisesta vastuustamme pyrkimällä dialogiin eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi yrityksemme pitää huolta taloudellisesta kannattavuudestaan, sillä talouden ollessa kunnossa, on toimiminen kestävällä tavalla mahdollista.
Toimintaperiaatteitamme ovat helposti lähestyttävyys, empatia, laatu ja ammattitaito, osaaminen, osallistuvuus, henkilöstön tarpeellinen kouluttaminen ja henkilöstön hyvinvoinnin tarkistaminen. Tuotamme ammatillisesti laadukasta palvelua asiakkaan tarpeet huomioiden henkilöstön hyvinvoinnista tinkimättä. Jokainen asiakas kohdataan yksilöllisesti ja hänen tarpeitaan ja toiveitaan kuunnellen.
Itsensä johtaminen ulos väkivallan kierteestä
Kun elää väkivaltaisessa suhteessa tai kodissa voi usein kokea olevansa eksyksissä tai umpikujassa. Elämä on aika kaoottistakin välillä, eikä itsekään välttämättä tiedä, mihin päin suunnistaisi. On ihan normaalia reagoida näin hyvin epänormaaliin elämäntilanteeseen. Väkivalta ei ole normaalia.
Vedin pari viikkoa sitten workshopin itseohjautuvuudesta työelämässä ja peilasin aihetta koko ajan väkivaltatyön kautta. Siksi laadin ohjeita, joista voisi olla hyötyä niille, ketkä pyristelevät irti väkivallasta.
Koska itseohjautuvuudessa on kysymys sisäisestä motivaatiosta ponnistella kohti itse asetettua, mielekästä ja merkityksellistä, mutta realistista tavoitetta, ensimmäinen askel on löytää motivaatio muutokselle. Muutos on aina mahdollinen ja siksi realistinen. Motivaatiota on myös mahdollista herätellä. Mitä hyötyä väkivallattomasta elämästä on itselle? Entä lapsille tai muille läheisille? Lemmikille? Joskus motivaatio tehdä näinkin iso muutos voi olla hukassa, mutta lasten kautta merkityksen hakeminen voi löytyä helpostikin. Kukaan tuskin haluaa omien lastensa elävän väkivallan varjossa.
Kun motivaatio löytyy, alkaa tavoitekin hahmottua. Tavoite on tärkeää asettaa itse – ettei se tule annettuna lastensuojelusta tai läheisiltä. Myös tavoitteeseen pääsyn askeleet on hyvä asettaa itse, mutta ammattiauttajat voivat auttaa tässä. He usein tietävät, kuinka on järkevintä ja turvallisinta toimia, mutta jokainen on itse kuitenkin oman tilanteensa asiantuntija. Väkivaltatyön asiantuntijoilla on paljon tietoa, joka kannattaa yhdistää omaan asiantuntijuuteensa. Ero väkivaltaisesta suhteesta voi olla ennustamattoman vaarallinen.
Tavoitteen ajatteleminen itsensä kautta voi saada sen tuntumaan yhä mielekkäämmältä. Siksi tavoitetta kannattaa visioida ja hakea sille merkitystä. Kun tavoite on oma, sillä on yhteys onnellisuuteen, hyvinvointiin, motivaatioon, päättäväisyyteen ja se auttaa keskittymään sen eteen ponnistelemiseen. Sitä voi kaivella kaikkien itselle asetettujen odotusten ja paineiden alta. Se on helpointa silloin, kun saa aikaa, tilaa ja rauhaa omille ajatuksilleen. Joskus se voi onnistua vaikkapa turvakodissa. Turvakotiin voi lähteä myös ennakoivasti tai halutessaan tilaa omien ajatustensa jäsentämiselle.
Kun tavoite kirkastuu, on aika tehdä toimintasuunnitelma. Se kannattaa sitoa aikaan ja kalenteroida. Toimintasuunnitelma on hyvä myös pilkkoa mahdollisimman pieniin palasiin ja varata aika niille. Ero on ihan liian iso palanen, mutta asuntohakemuksen tekeminen tai pankkiin ajan varaaminen voivat olla sopivan kokoisia askeleita. Voi asettaa välitavoitteita esimerkiksi viikkotasolla ja ajatella deadlinen olevan ystävä.
Mitä tahansa muutosta tehtäessä tärkeä tekijä on ulkopuolinen tuki. Kannattaa kertoa mahdollisimman monelle siitä, mitä on tekemässä. Muille kertominen lisää sitoutumista muutokseen ja sitä todennäköisemmin ihminen ponnistelee kohti tavoitettaan. Puhumalla asiasta on mahdollisuus saada myös vertaistukea, mallia, neuvoja ja ihan konkreettistakin apua. Muut eivät voi auttaa, elleivät tiedä koko asiasta.
Aloittaminen kannattaa tehdä mahdollisimman pienesti. Jos se on liian iso askel, sitä helposti lykkää tai sille on kynnys. Mikä voisi olla helppo alku? Joku, johon menee vain 15 minuuttia – olo rauhoittuu, kun matka on alkanut. Kyse on myös valinnoista, päätöksistä, sitoutumisesta ja vastuusta. Oletko itse lupauksesi arvoinen? Pidätkö päätöksistäsi kiinni? Tuon vartin voi käyttää vaikka ajanvarauksen tekoon väkivaltatyön asiantuntijalle, sosiaalityöntekijälle, työterveyshuoltoon – tai mikä onkaan kunkin kohdalla relevantein. Kun asiat etenevät toivottuun suuntaan, se lisää itseluottamusta. Kiitä itseäsi jokaisesta askeleesta.
Myös omaan suhtautumiseen voi vaikuttaa. Jos ajattelet, että muutto on liian raskas – on loogista kokea se liian raskaana. Mielikuvamme ohjaavat toimintaamme jatkuvasti. Miltä maistuisi vaihtoehtona ajatus, että muutto on mahdollisuus rauhallisempaan ja turvallisempaan elämään? Steve Jobsin kerrotaan lausuneen, että ”If you are working on something you really care about, you don´t have to be pushed, the vision pulls you”. Tämä sopii myös irtaantumiseen. Positiiviset ajatukset auttavat näkemään mahdollisuuksia ja ajattelemaan optimistisesti. Usko mahdollisuuksiin lisääntyy. Omia ajatuksia ja tunteita on mahdollista harjoitella johtamaan. Myös itsesäätelyä voi oppia. Itsesäätely on vaikuttamista omiin tunteisiin, ajatuksiin ja sisäisiin kokemuksiin. Laita stoppi negatiivisille ajatuskuluille ja uskomuksille. Luo itsestäsi positiivinen mielikuva – se saa huomion kiinnittymään ratkaisumahdollisuuksiin.
Tavoitteen saavuttamista kannattaa myös juhlia. Kuinka palkitset itsesi, kun saavutat tavoitteesi? Pidätkö kenties juhlat, käyt kampaajalla tai juot pullakahvit ystävän kanssa? Mieti sekin jo valmiiksi. Käy perillä. Kuvittele itsesi tavoitteessasi niin konkreettisesti kuin mahdollista. Niin yritysmaailmassa kuin urheilumaailmassakin käytetään mielikuvaharjoittelua, jonka tiedetään parantavan suoritusta. Se vaikuttaa positiivisesti toimintaan. Et ole aikeissa kaatua ladulla, vaan saada mitalin kaulaasi.
Lähde: Pihlaja, Satu (2018). Aikaansaamisen taika. Näin johdat itseäsi. Atena.
Miten tunnistaa henkinen väkivalta parisuhteessa?
1. Suhteessa on “riitoja” tai tilanteita, jotka eivät ole loogisia. Niiden kulkua ei täysin ymmärrä ja ne tuntuvat pahalta, negatiivisilta, jotenkin oudoilta ja selittämättömiltä. Ehkä jopa toisen käytös pelottaa, vähintään hiukan ihmetyttää mitä tapahtui ja miksi. Riitaan ei tarvita kuin toisen tulistuminen ja riidat saattavat alkaa mistä tahansa. Ne ovat kuitenkin usein sinun tai jonkun muun syytä. Ei hänen, joka tulistuu.
2. Toinen haluaa, ettet tapaa ystäviäsi tai sukulaisiasi ja haluaa viettää kaiken ajan kanssasi. Hän haluaa tietää missä olet ja mitä teet. Aluksi tämä voi tuntua imartelevalta. Kuitenkin suhteen edetessä se saattaa muuttua rajoittamiseksi ja kontrolloinniksi.
3. Suhteeseen tulee sääntöjä, joita sinun tulee noudattaa. Et ehkä mieti tai kyseenalaista näitä. Eivätkä ne ole kirjoitettuja tai välttämättä edes sanoitettuja. Voi kuitenkin olla, että jos et noudata niitä on sillä seuraamuksia ja kumppani saattaa suuttua, mököttää, uhkailla, haukkua sinua, kun toimit toisin kuin hän olisi halunnut. Kumppaniasi nämä säännöt eivät välttämättä koske ja säännöt saattavat muuttua tilanteen mukaan eli kumppanin mielialojen mukaan.
4. Kumppanisi huomauttelee sinulle epäonnistumisistasi, nimittelee sinua, ehkä nolaa muiden edessä. Saa sinut tuntemaan huonoksi, epäonnistuneeksi, vähempi arvoiseksi ja kyseenalaistaa ajatteluasi sekä tekojasi. Olo voi olla latistettu. Et riitä sellaisena kuin olet.
5. Muutat omaa käytöstäsi sen mukaiseksi millä tuulella toinen on. Jos toinen on hyvällä tuulella, täytyy sinunkin olla hyvällä tuulella vaikket sitä juuri sillä hetkellä olisikaan. Sinun tunteillesi ja ajatuksille ei ole välttämättä tilaa vaan toisen mieli täyttää arjen, huoneen, suhteenne.
6. Kylmää ja lämmintä, jopa kuumaa. Usein väkivaltaisessa parisuhteessa on hyviä ja huonoja aikoja. Ne voivat olla pituudeltaan lyhyitä, jopa yhden päivän tai tunnin sisällä vaihtelevia ilmapiirejä. Suhteen alussa kylmyyttä näkyy yleensä pienemmässä määrin ja hyvät jaksot ovat pidempiä. Väkivallan lisääntyessä kylmät, huonot jaksot näyttelevät isompaa roolia ja hyvät, lämpimät ajanjaksot pienenevät. Räjähdysten jälkeen voi olla kuumaakin, intohimoista.
7. Suhde vie sinulta paljon energiaa, eikä anna sitä. Toisen mielialojen mukaan eläminen vaatii paljon päivittäisestä energiastasi. Varpaillaan oleminen, toisen mielialojen ennustaminen vaatii voimia enemmän kuin tasavertainen parisuhde. Kun avaat kotioven tai kun hän soittaa, pysähdy ja mieti mitä ajattelet.
8. Jos tunnet pelkoa, häpeää tai syyllisyyttä parisuhteessasi on hyvä tutkia asiaa syvemmin. Nämä kolme tunnetta ovat yleensä läsnä, kun suhteessa on väkivaltaa.
9. Kumppanisi oikeuttaa kylmää käytöstään sinun tai jonkun muun tekojen, ominaisuuksien takia. Saatat olla kuullut, että jos olisit erilainen, toisenlainen, jotenkin parempi, ei hänen käytöksensä olisi mitä on.
10. Väkivalta on osa arkipäivää ja sen askareita. Se on kuin mustekalan lonkerot, jotka ovat kietoutuneet suhteeseenne, arkeenne. Siitä on tullut normaalia, joten sitä on vaikea enää sanoittaa tai selittää. Se on monimutkaista pahaa oloa. Hyvinä hetkinä keskittyy energian keräämiseen ja nauttii kun voi hengittää hiukan vapaammin. Pahoina hetkinä tunnelma on kiristynyt, jännittynyt, ehkä jopa pelottava. Tällöin kaikki energia menee arjessa selviytymiseen.
Pakkomielitietty
Olen ollut rakastunut sinuun niin monta vuotta, etten enää itsekään pysy perässä siitä, kuinka monta. Meillä oli se lyhyt romanssi aikoinaan. Olin silloin onnellisempi, kuin koskaan elämässäni. Tunsin ilon pyrskähtelyä sisimmässäni, kun aamuisin näin sinut unisena vieressäni. Sain pitää sinua kädestä kävellessämme kaupungilla, kokata sinulle bravuurejani ja iltaisin sukeltaa lämpimään syleilyysi.
Sitten tuli päivä, joka romahdutti kaiken. Jätit minut. Sanoit, että minussa ei ole mitään vikaa, mutta haluat elää yksin. Annan sinun elää yksin, mutta irti en voi päästää. Jospa kuitenkin muuttaisit vielä mielesi ja muistaisit sinäkin sen onnen, joka meillä oli. Joka aamu ajan kotisi ohi ja katson, oletko jo hereillä. Ovatko verhot auki ja onko autosi pihassa. Sama illalla. Kerran kävin laittamassa ruusun autosi tuulilasiin. Eikö ollut ihana ele?
Et ole hyväksynyt minua kaveriksesi Facebookissa, mutta seuraan sinua muuten. Meillä on yhteisiä kavereita ja käyn joka kerta läpi heidän julkaisuihinsa reagoineet. Näin saan arvokasta tietoa siitä, mikä sinua koskettaa minäkin päivänä. Seuraan myös sitä, jos kaverisi julkaisevat jostain tapahtumista kuvia. Josko sinäkin näkyisit niissä. Joskus käyn vaan läpi eri ihmisten kuvia, oletko tykännyt niistä. Ettei vain kävisi niin, että ihastuisit johonkin toiseen. Seuraan kuntosalisi ja työpaikkasi sometilejä.
Et tiedä sitä, mutta melkein joka päivä istun työpaikkasi lähellä olevassa kahvilassa siihen aikaan, kun pääset töistä. Saatan seurata sinua kauppaan, kotiin tai kyläpaikkoihin. Jos juttelet parkkipaikalla jonkun ihmisen kanssa, selvitän hänen rekisterinumeronsa kautta, kuka hän on. Googlaan hänet ja mietin, mikä teitä voi yhdistää. Mistä te puhutte? Joskus vaivaa se niin paljon, etten meinaa saada illalla unta. Googlaan myös sinua välillä, sinun äitiäsi, isääsi, veljeäsi, veljesi vaimoa, heidän lapsiaan. Etsin heitä myös Facebookista ja Instagramista. Yritän muistella muidenkin sukulaistesi nimiä.
En uskalla soittaa sinulle, mutta lähetän kyllä viestejä. Syntymäpäivänä, jouluna, muina pyhinä ja nimipäivänä tietysti – joskus ihan muuten vaan. Et aina vastaa. Kerran pyysit, etten laittaisi sinulle viestejä. En tietenkään lopettanut, koska et ehkä ole vielä ymmärtänyt pitäväsi niistä. En halua mitään pahaa sinulle. Haluan vain, että olen lähellä heti, kun muutat mielesi meidän suhteen. Olen ihan varma, että tulet vielä järkiisi.
Kerran näin autosi oudossa paikassa. Siellä, missä se ei ole ennen ollut. Silloin meinasin seota. Kävin kurkkaamassa autoon ja siellä oli takapenkillä reppu. Olitko mennyt kylään jonkun uuden ihmisen luokse? Olitko sairas? Sairaala oli aika lähellä. Vai olitko mennyt lenkille uusiin maisemiin? Mutta miksi? Mikä vika meidän yhteisissä lenkkipoluissa on? Miksi pitää mennä muuttamaan rutiineja? Silloin oli niin vaikeaa kestää epätietoisuutta, että soitin sinulle. Et vastannut! Etkö ymmärtänyt, että olin vain niin huolissani? Sain sinulta viestin. Ensin sydän hypähti kurkkuun, mutta viesti oli aika tyly. ”Jätä minut rauhaan”. Ei. En vaan pysty.
Naisten oikeudet
“Kyllä täällä Suomessa kaikki ovat tasa-arvoisia ja asiat ovat hyvin”, kuuluu ihmisten suusta liian usein. Isossa kuvassahan se näyttää siltä, mutta kun mennään syvemmälle, totuus on eri. Eihän muuallakaan maailmalla asia ole oikeasti näin. Mutta miksi? Miksi ihmiset ovat epätasa-arvoisia, kun kaikki me olemme vain ihmisiä? Nyt ei puhuta vain Suomen tilanteesta, vaan koko maailman. Eli ongelma on kansainvälinen. Miten siitä pääsee eroon? Pääseekö siitä eroon? Miten sitä saisi helpotettua?
Suomi on Euroopan toiseksi vaarallisin maa naisille, mitä tulee lähisuhdeväkivaltaan. Naiset kokevat jatkuvasti väkivaltaa kotona. Ja valitettavasti kyllä, siihen kuolee naisia, vaikka se ei ensimmäisenä tulisi mieleenkään. Aihe on todella vakava, ja valitettavasti liian harva oikeasti tietää aiheesta sen enempää. Edes kaikki naiset, jotka kokevat väkivaltaa tai epätasa-arvoa ylipäätään, eivät tiedä aiheesta niin paljoa, kuin pitäisi. Ihmiset lähtevät tässä kohtaa puolustuskannalle sanomaan, että kyllä miehetkin kokevat väkivaltaa naisten ansiosta. Ja kyllä, niin kokevat, mutta tilastollisesti naisten asema on todella paljon huonompi. Suomen valtio saa jatkuvasti huomautuksia lähisuhdeväkivallasta, koska asioiden eteen ei tehdä riittävästi. Mutta miksei asian hyväksi tehdä tarpeeksi? Niinpä, miksi?
Ei ole kauan aikaa, kun Suomessakin raiskaus avioliitossa ei ollut rikos. Eli raiskaus oli okei. Jotkut ajattelevat vieläkin niin. Suurin osa seksuaalirikosten uhreista on naisia. Olen nähnyt kymmeniä, jos en satoja juttuja siitä, kun miehet sanovat että: “No näiksä mitkä vaatteet sil oli päällä. Sehän oikeen pyys sitä”. Ei. Kukaan nainen ei halua tulla raiskatuksi. Olen myös nähnyt kuvia museoista, jonne naiset ovat vieneet juuri ne vaatteensa, mitkä oli hänellä päällään silloin kun raiskaus tapahtui. Ja ei todellakaan, vaatteet eivät vaikuta asiaan. Kuvat pikkulasten prinsessamekoista, ei pitäisi saada ketään ajattelemaan, että hänet voisi raiskata. Isot vaatteetkaan, joita kuka vaan voisi pitää, ei pitäisi saada ketään ajattelemaan että raiskaus olisi okei, ja että sitä voisi edes selitellä sillä, että mitä naisella oli päällään. Seksuaalirikos ja toisen koskemattomuuden rikkominen vain sen takia, että mitä hänellä oli päällään, ei ole okei. Vaatteita ei muutenkaan pidetä ketään muuta varten, ja kaikkien pitäisi tuntua hyvältä itsensä kanssa juuri ne vaatteet päällä, mitä haluaakaan pukea. Ja jos naisella on paljastava asu, se ei tee hänestä kohdetta raiskaukselle. Mutta miksi silti joidenkin mielestä tekee? Miksi miehet eivät voi pitää silmiänsä ja tekojansa kurissa? Olen nähnyt myös liian monia juttuja, siitä, kun tyttöjen isät ovat lukinneet tytöt kellariin moneksi vuodeksi, raiskanneet heitä, ja osissa tapauksissa kasvattaneet lapsiensa lapset erossa heidän äidistään.
Naisen euro on 80 senttiä. Naisia arvostellaan jatkuvasti. Esimerkkinä arvostelusta on pukeutuminen ja ulkonäkö. Johtaville naisillekin naureskellaan. Palkkasyrjintä on sitä, että naisille maksetaan tasan samasta työstä huonompaa palkkaa. Myös osa naisen urasta ja työajasta menee kotona, hoitaen kotia ja lapsia, kun mies saa työskennellä ja kehittää omaa uraansa. Tämä vaikuttaa myös naisen eläkkeeseen ja kokonaistuloihin. Tässä asiassa verhoudutaan tämän lauseen taakse: “ No mä teen enemmän rahaa meille kuitenkin, ni mä en jää kotiin”.
Asia koskettaa lähes jokaista naista. Mikä minua todella hämmästyttää, on se, että jotkut naiset ovat niin eriarvoisessa asemassa kuin miehet. Nämä tavat kohdella naisia huonommin tulee historiasta, maailmansotien ajoilta ja jopa ennen niitä. Miten tätä vieläkin tapahtuu? Joillain alueilla maailmaa naisia silvotaan vieläkin ja myydään pakkoavioliittoon miehen kanssa. Naisella ole mitään arvoa. Miehiä opetetaan pienestä pitäen “ojentamaan” naisia. Ja vieläkin tänä päivänä. Tämä on niin äärimmäisen väärin kun vain voi olla. Suomessakin 2000-luvulla oli tapaus, missä mies oli raiskannut 9-vuotiaan tytön. Mies ei saanut tuomiota, koska tyttö ei vastustellut.
Hiljaisten äänien kaiku, lapsi väkivaltaisessa perheessä
“Lapsiin ei ole koskaan kohdistunut väkivaltaa, eivätkä he ole nähneet, kun olemme riidelleet. Riitelemme yleensä, kun lapset ovat nukkumassa.”
”Äiti ja isi taas tappelevat. Heräsin ääniin ja Hilma juuri tuli mun viereen, kun sitä pelottaa. Usein mua alkaa jännittämään, kun ne alkaa tappelemaan.”
Usein vanhemmat elävät siinä harhassa, etteivät lapset ole kuulleet riitelyä eivätkä nähneet väkivaltaa. Voisiko tämä olla ennemminkin toivetila, usko, ettei näin ole tapahtunut. On ymmärrettävää, että tämä toive elää eikä ole aina voimavaroja nähdä asiaa lasten silmin. Omissa kokemuksissa ja tuntemuksissa on liikaakin käsiteltävää ja kuormaa kannettavaksi. Myöskään lapset eivät välttämättä puhu kokemuksistaan, vaan kaikki on ihan ok. Lapselle saattaa olla myös hyvin vaikeaa sanoittaa tuntemuksiaan ja ne kuitataan pois. Väkivalta voi olla lapselle normaalia ja eläminen stressin alla jatkuvaa. Valitettavasti lapsena koettu ja aistittu väkivalta vaikuttaa voimakkaasti lapsiin. Nyrkin tai haukkumisen kohteena ei tarvitse olla itse lapsi, että tämä altistuu väkivallalle. Pelkkä läsnäolo samassa taloudessa riittää.
On tutkittu, että lapsena koettu lähisuhdeväkivalta vaikuttaa lapsen hermojärjestelmän kehitykseen ja jatkuvassa stressitilanteessa eläminen ylikuormittaa lapsen kehittyvää stressijärjestelmää, kertoo psykiatri Jukka Mäkelä Annukka Timosen artikkelissa Väkivallan vaikutukset lapsen kehitykseen. Lapsen hermojärjestelmä, johon kuuluvat myös aivot, ei pääse kehittymään normaalisti, vaan on jatkuvasti valppaana, ylikuormittuneena eikä se ole normaalisti säädeltävissä. Tämä taasen saattaa johtaa siihen, että lapsi stressaantuu helpommin ja palautuu stressistä hitaammin. Metsäpelto sekä Feldt kirjassaan Meitä on moneksi, avaavat lasten ja nuorten, joiden lapsuus on ollut varuillaanoloa ja sisältäneen epäluottamusta, kohonneen riskin sairastua metaboliseen oireyhtymään ja kohonneeseen verenpaineeseen. Psykiatri Jukka Mäkelä selittää stressin olevan myrkkyä lapsen aivoille ja lapsen tarvitsevan turvallisen vanhemman, jolle pystyy siirtämään stressiään.
Mäkelä kuvaa stressin käsittelyä ja vaikutuksia lapsessa seuraavasti: ”Kun stressiä on sopivassa määrin, se ikään kuin muovaa aivoja, poistaa ja tekee tilaa jollekin uudelle. Kun stressitaso on pysyvästi korkealla, aivoissa alkaa tapahtua sellaisten toimintojen karsimista, joiden pitäisi saada vahvistusta.” Tutkimuksista on saatu näyttöä, että aivot eivät välttämättä kehity normaalisti, vaan esimerkiksi geenien uusiutuminen saattaa häiriintyä. Myös stressijärjestelmän herkkyyden katoaminen aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Se esimerkiksi saa lapsen stressaantumaan helpommin ja toipumaan hitaammin. Myös muistijärjestelmän on todettu olevan alhaisempi väkivaltaisessa perheessä elävillä lapsilla. Artikkelissa nostetaan esiin, että stressillä on vaikutus solujen elinvoimaisuuteen eivätkä solut pysty toimimaan normaalisti. Väkivaltaisessa perheessä elävien lasten keskeisimmät solujen uudistumiseen vaikuttavat alueet lyhenevät ja arvion mukaan ihmisen elinikä voi lyhentyä kymmenisen vuotta.
Väkivaltaisessa perusperheessä elävien lasten kyky toimia sosiaalisissa tilanteissa heikkenee ja tunteiden käsittely vaikeutuu, kirjoittaa Timonen. Lapsi joutuu elämään enemmän negatiivisten tunteiden ilmapiirissä eikä myönteisille tuntemuksille jää tarvittavaa tilaa. Tasavertaisessa perheessä lapsen energia ei kulu primitiivisten reaktioiden kuten pakene, suojaudu, lamaannu sekä vihan käsittelemiseen, vaan lapsella on enemmän tilaa tuntea hyviä, positiivisia tuntemuksia. Timonen nostaa esiin tuloksia, joiden mukaan väkivaltaisessa perheissä elävien lasten mantelitumake oli normaalia pienempi, jolloin kyky käsitellä tunteita vaikeutuu ja vihamieliset sekä pelokkaat tuntemukset saattavat korostua. Tähän liittyen on löydetty myös lisääntynyt riski sairastua mielenterveys- ja päihdeongelmiin.
Tutkimustulosten lukeminen on karua ja pysähdyttää. Kun elää väkivaltaisessa parisuhteessa ei välttämättä pysähdy lukemaan tai sisäistämään tutkimuksia, joissa todetaan mahdollisuudesta lapsen älykkyyden heikkenemiseen ja kykenemättömyyteen luomaan terveitä sosiaalisia suhteita. Lapset eivät itse useinkaan pysty vaikuttamaan siihen minkälaisessa perheessä elävät, se on aikuisten tehtävä. Tämä tehtävä saattaa hämärtyä, kun oma mieli on keskittynyt selviytymään tästä päivästä. Korjaavilla kokemuksilla, turvallisilla aikuisilla ja ulkopuolisella avulla pystytään auttamaan. Kuitenkin on nähtävissä väkivaltaisen käytösmallin periytyminen. Alttius käyttää väkivaltaa itse tai hakeutua väkivaltaiseen suhteeseen kasvaa, kun lapsuudessa on elänyt tämän ilmiön kanssa. Tämän kirjoituksen toiveena on, että jokainen, joka sen lukee, pysähtyisi tarkastelemaan omia lapsiaan tai itselleen läheisiä lapsia ja katsomaan hetken elämää heidän silmien kautta. Tämän tekstin sisällön ei ole tarkoitus lamaannuttaa, vaan antaa energiaa toimia ja nostaa esiin niiden ääni, jotka usein pysyvät hiljaa ja reagoivat vuosien päästä.
Lähteet
Metsäpelto, R-L. & Feldt, T. (toim.) Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. 2015.
Timonen, A (2014). RIKU; Väkivallan vaikutus lapsen kehitykseen. Julkaistu verkossa 3/2014. https://www.riku.fi/binary/file/-/id/22/fid/1657
Lupa selviytyä, lupa kukoistaa
Väkivaltakokemuksista on oikeus selviytyä. Joku voi ajatella, että ei koskaan voisi selviytyä esimerkiksi raiskauksesta tai pahoinpitelystä. Niistä on kuitenkin oikeus selviytyä. Kuten myös kaikesta koetusta väkivallasta. Henkinen väkivalta koetaan usein raskaampana kestää kuin fyysinen väkivalta. Henkinen väkivalta on niin monimuotoista, niin satuttavaa, niin epämääräistä ja lamaannuttavaa, kuin juoksuhiekkaa, mistä ei saa otetta ja mitä voi olla vaikeaa näyttää toteen kenellekään toiselle. Olipa se mitä vaan, aina on oikeus selviytyä ja kaikesta on mahdollisuus selviytyä.
On aikansa olla uhri. Uhrius poistaa itseltä häpeän ja syyllisyyden, vaikka ne kuuluvatkin uhrin tunteisiin. Häpeä kuitenkin kuuluu tekijälle, joka on se oikea syyllinen. Uhrina oleminen on sitä, että ei ole itse voinut vaikuttaa siihen, mitä itselle on tehty. Uhrius myös antaa luvan ottaa vastaan huolenpitoa ja myötätuntoa, sitä, että tapahtumat myönnetään todeksi ja kärsimys samoin. Se, että se on ollut varmasti kamalaa ja sitä saa parkua ja surra ja vihata ja olla turhautunut. Uhri on myös rikosoikeudellinen termi, jolla vaikkapa oikeudenkäynnissä todennetaan se, että tätä ihmistä vastaan on tehty rikos, josta rangaistaan.
On aikansa olla uhri. Uhrius poistaa itseltä häpeän ja syyllisyyden, vaikka ne kuuluvatkin uhrin tunteisiin. Häpeä kuitenkin kuuluu tekijälle, joka on se oikea syyllinen. Uhrina oleminen on sitä, että ei ole itse voinut vaikuttaa siihen, mitä itselle on tehty. Uhrius myös antaa luvan ottaa vastaan huolenpitoa ja myötätuntoa, sitä, että tapahtumat myönnetään todeksi ja kärsimys samoin. Se, että se on ollut varmasti kamalaa ja sitä saa parkua ja surra ja vihata ja olla turhautunut. Uhri on myös rikosoikeudellinen termi, jolla vaikkapa oikeudenkäynnissä todennetaan se, että tätä ihmistä vastaan on tehty rikos, josta rangaistaan.
Mutta aika aikaa kutakin. Uhriuteen ei kannata jäädä kiinni. Se vie pois vastuuta ja toimijuutta. Uhriuden nojalla voi olla lähes vaikka mitä. Uhriutumalla myös antaa yhä valtaa kokemalleen: ”En voi alkaa seurustelemaan, koska minulla on niin huonoja kokemuksia ihmissuhteissa” tai ”En voi opiskella, koska minuun ja mahdollisuuksiini ei ole uskottu”. Kokemuksistaan voi alkaa opettelemaan selviytymään. Pala kerrallaan, vahvistetaan ensin reunoilta ja sitten vähitellen koko tyyppi. Etsitään kadotettua itseä takaisin, kootaan palapeliä, liimataan ja nidotaan, ommellaan ja hitsataan. Selviytyminen on hyvin yksilöllinen prosessi ja jokainen määrittelee itse, mitä omaan henkilökohtaiseen selviytymiseen tarvitsee ja mitä se merkitsee. Se kestää eri ihmisillä myös eri pituisen ajan, eikä aina ole suoraviivaista etenemistä.
Selviytyjä ja selviytyminen kuitenkin määrittyvät koetun pahan ja uhriuden kautta. Yleisesti puhutaan selviytymisestä ja se on kyllä ihan ok, koska silloin nähdään, että on joka tapauksessa menty eteenpäin uhriudesta. Ollaan hengissä ja suht koht järjissään. Selviytyminen on selviytymistä jostakin.
Tavoitteena on päästä kukoistukseen. Siihen tilaan, jossa voi olla autenttinen itsensä ja elää toiveidensa mukaista elämää. Silloin mennyt ei määrittele elämää lainkaan eikä ajatus käy historian kautta ratkaisuja ja valintoja tehtäessä. Myös kukoistuksensa voi luoda itse, kastelemalla kukkia, ei rikkaruohoja. Eli mieli kannattaa asettaa sinne, mitä tavoittelee, mitä haluaa, että parhaimmillaan oma elämä on. Sitä voi alkaa visioimaan hyvinkin tarkasti omassa mielessään, jotta tietää sen, mistä sen tarkalleen rakentaa. Se lähtee ihan pienistä asioista: lempiväristä, lempimusiikista, lempiohjelmasta, lempiruuasta. Varmasti voi olla vaikeaa suoraan vastata, mitä odottaa toiselta ihmiseltä ihmissuhteessa. On helpompi aloittaa pienin askelin. Kun viettää aikaa itsensä kanssa ja itselleen hyvää tekevien ihmisten seurassa, voi löytää niitä pieniä asioita hiljalleen.
Kun kukoistukseen pääsee, se on ihanaa. Väkivaltatyössä sen on saanut todistaa niin monta kertaa, että voin vannoa tämän. Sitä kannattaa tavoitella. Itsensä takia.
Lukusuosituksia:
Kytölä, Katja (2021). Pahoinpitelystä hyvinpitelyyn – lähisuhdeväkivalta ja siitä selviytyminen. Basam Books.
Dolan, Yvonne: Pieni askel. Tie traumasta tervehtymiseen.
Miksi Hyvinpitely?
Siksi, koska hyvinpitely kuuluu kaikille. Sitä ei tarvitse ansaita tai erikseen vaatia. Se on ihmisoikeus. Se sisältää oikeuden koskemattomuuteen. Hyvinpitely myös tuntuu hyvältä. Avajaisiamme varten haastattelimme eri ikäisiä lapsia ja myös aikuisia siitä, mitä hyvinpitely tarkoittaa. Vastauksissa toistui se, että se on hyviä ajatuksia ja tunteita toista ihmistä kohtaan ja niitä osoittaa tälle.
Mutta se, miksi me kolme perustimme Hyvinpitelyn, johtuu seuraavasta toiveestamme:
Suomen on aika siirtyä pahoinpitelystä hyvinpitelyyn.
Tänä vuonna on keskusteltu koronan ja koronarajoitusten vaikutuksista lähisuhdeväkivallan ja sen uhan kasvuun. Elokuussa puheenaiheeksi nousi mittavat leikkaukset nykyisiin lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden palveluihin (HS Pääkirjoitus 18.8.2020). Otsikoissa on ollut myös kouluväkivalta, joka on vakava ongelma. Tätä kirjoittaessa on juuri uutisoitu lähisuhdeväkivallan lisääntyneen koronavuonna maailmanlaajuisesti noin 30 %:lla ja Suomessa 25 %:lla. Se on hirvittävän paljon jo ennestään väkivaltaisessa maailmassa ja maassamme.
Suomi keikkuu Euroopan väkivaltatilastojen kärjessä. Muutosta ei tapahdu, jos asioita ei muuteta. Lähisuhdeväkivalta on sarja- ja piilorikollisuutta, josta poliisi arvioi saavansa tietoonsa kymmeneksen. Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden alkupuoliskolla poliisi on saanut hälytyksen 7300:sta yksityisasunnossa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Tammi-kesäkuussa on ilmoitettu 4450 perheväkivaltatapausta. Luvut ovat kasvussa. Näiden tapausten takana on usein useampi kokija, kuten perheen lapset. Vanhemman lapseensa kohdistama väkivalta on noussut vuoden 2020 alussa viime vuodesta 21 prosentilla ja tapauksia oli 860. Mitä nämä luvut olisivat, jos myös henkinen väkivalta ilmoitettaisiin aina?
Väkivallan tunnistamisen eteen tehtävää työtä on vielä paljon jäljellä. Tämän vahvistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämä vuoden 2019 kouluterveyskysely, josta käy ilmi, että osa vanhemmista suhtautuu henkiseen väkivaltaan liian kevyesti eikä tunnista lapseen kohdistettua mykkäkoulua väkivallaksi
Etätyö ja -opiskelu ovat vaarallista perheessä, jossa on väkivaltaa. Etätyö on näkynyt myös auttajien puolella. Palveluita ei pystytä tarjoamaan entiseen malliin eikä vastaamaan kasvuun. Valitettavasti lapset jäävät usein avun ulkopuolelle. Kaavaillut 30 prosentin järjestöleikkaukset eivät voi olla näkymättä väkivaltapalveluissa. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneita auttavat perinteisesti turvakodit, kunnat ja järjestöt sekä yksittäiset terapiapalvelut. Myös lähisuhdeväkivaltaa käyttävät tarvitsevat apua. Väkivaltaa on helpompaa kartoittaa muissa palveluissa, jos on palveluita, joihin ohjata. Kunnilla on lakivelvoite vastata lähisuhdeväkivallasta aiheutuvan tuen tarpeeseen, mutta harva kunta toteuttaa näitä palveluita. Yksityisellä sektorilla on huomattu tarve ja ryhdytty toimiin.
Toivomme, että teot väkivallattomuuden eteen lisääntyvät vanhaksi käyvän voivottelun sijaan. On kuvaavaa, että tunnemme sanan pahoinpitely, mutta sana hyvinpitely herättää edelleen kummastusta.
Me haluamme tuoda oman kortemme väkivallattomuuden edistämisen kekoon ja siksi avasimme Hyvinpitelyn. Hyvinpitelyyn on matala kynnys tulla, myös nimettömästi. Meidän kauttamme pääsee turvaan maksutta turvakotiin. Tiedämme, etteivät kaikki halua turvakotiin ja siksi meillä on yhteistyökumppaneita, joille majoittumaan pääsee kauttamme edullisemmin. Vaihtoehtoja on. Teemme aina asiakkaan kanssa arviota siitä, onko kotona turvallista. Me emme koskaan demonisoi väkivallan tekijää vaan ajattelemme, että meissä kaikissa ihmisissä on potentiaali tehdä väkivaltaa. Siksi autamme myös heitä, jotka ovat käyttäneet lähisuhteissaan väkivaltaa tai pelkäävät käyttävänsä sitä. Älä epäröi soittaa meille ja kysyä neuvoa tai varata aikaa.